Ralli ja Formula 1 – eroja ja yhteneväisyyksiä

Ralli ja Formula 1, eli FIA Formula One World Championship ovat molemmat moottoriurheilulajeja, joissa ajetaan kilpaa. Lajit ovat kuitenkin melko erilaisia keskenään. Rallia ajetaan niin sanotusti tavallisilla autoilla. Todellisuudessa rallikilpailuissa käytetyt autot eroavat kuitenkin rakenteeltaan tuotantoautoista rutkasti. Formula 1 -kilpailua taas ajetaan yksipaikkaisilla kilpa-autoilla, jotka on kehitetty ainoastaan Formula 1 -kilpailuja varten. Rallia ajetaan myös yleisillä teillä, eikä kilpailuja varta vasten rakennetuilla radoilla kuten Formula 1 -kilpailuissa. Ajoalusta vaihtelee rallissa paljonkin sorasta, hiekasta ja asfaltista jopa lumeen tai jäähän. Formula 1 -kilpailuissa ajetaan vain asfaltilla.

Kuljettajat ja tallit

Rallissa kilpa-ajoneuvossa istuu aina kaksi henkilöä eli kuljettaja ja kartanlukija. Kuuluisia rallikuljettajia maailmassa ovat esimerkiksi ranskalainen yhdeksän kertaa rallin maailmanmestaruuden voittanut Sebastian Loeb ja samaisen tittelin neljä kertaa voittanut Juha Kankkunen. Suomalaisista rallikuskeista menestystä ovat Juha Kankkusen lisäksi niittäneet muun muassa nelinkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen ja kahdesti mestaruuden voittanut Marcus Grönholm. Formula 1 -kilpailuissa ajoneuvossa istuu ainoastaan kuljettaja. Kuuluisia ja eniten voittoja saavuttaneita Formula 1 –kuljettajia ovat saksalainen 91 grand prix-voittoa kerännyt Michael Schumacher, ranskalainen 51 kilpailua voittanut Alain Prost ja brasilialainen Ayrton Senna. Kuuluisia ja voitokkaita suomalaiskuskeja ovat muun muassa Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen ja Keke Rosberg. Niin rallissa kuin Formula 1 -kilpailuissakin kilpaillaan sekä valmistajien että kuljettajien maailmanmestaruuksista.

Kilpailuviikonloppujen jännittäviä tunnelmia

Formula 1 grand prix -kilpailukokonaisuus koostuu eri puolilla maailmaa järjestettävistä osakilpailuista. Kilpailuviikonloput alkavat harjoitusajoilla, joista siirrytään aika-ajoihin. Aika-ajoista valitaan nopeimmat kuljettajat, jotka saavat parhaat lähtöpaikat varsinaisisena kilpailupäivänä. Nämä kuljettajat saavat myös hyvät ennusteet vedonlyöntiä ajatellen. Betsson-sivustolla voi käydä tarkistamassa kuljettajien vedonlyöntikertoimet ennen varsinaisten kilpailujen alkua. Sunnuntaisin ajettavat kilpailut ovat Monacoa lukuun ottamatta 305-310 kilometrin pituisia. Monacon rata 260 kilometrin pituudellaan hieman muita lyhyempi. Rallin MM-sarja koostuu 13 osakilpailusta, jotka ajetaan soralla, asfaltilla ja lumella. Molemmat moottoriurheilulajit keräävät suuren määrän katsojia joka kilpailuviikonloppu.